Kaksi puuta - 2019

Menestysnäytelmä Juha Tapion hiteillä

Kesällä 2019 Korvenkylän kesäteatterissa soi Juha Tapion hitit, kun Kaksi puuta -musiikkikomedia kertoo hauskan ja romanttisen tarinan jäyhästä läänin nuohoojasta ja hänen taiteilijanaapuristaan. Pääosassa ovat nuoret teatterin tekijät Piia Jussila, Aki Kelin ja Linnea Kelin. Kaksi puuta -näytelmä on Osku Valveen ja Otto Kanervan kynästä syntynyt komedia, johon on lisätty ripaus paikallisia mausteita alueen tapahtumista ja henkilöistä.

Näytelmä murskasi katsojaennätykset Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa kesällä 2018. Korvenkylän kesäteatterin lisäksi, näytelmä esitettiin Rauman kesäteatterissa.

Kaksi puuta näytelmä ei kerro lauluntekijä Juha Tapiosta, vaan on itsenäisesti kirjoitettu humoristinen tarina jota Juha Tapion musiikki siivittää.

Musiikista vastaa tuttuun tyyliin Sami Viitalon johdolla soittava livebändi. Esityksen ohjauksesta ja koreografiasta vastaa tuttu parivaljakko Jalle Niemelä ja Hilppa Lampi. Lavastuksesta vastaa Hanna Peräkylä.


Tiedot

Esityksen nimi:
Kaksi puuta - 2019

Ohjaaja:
Jalle Niemelä

13000 katsojaa



Näyttelijät

Aki Kelin, nuohooja Harri Hemminki
Piia Jussila, taiteilija Marianne
Linnea Kelin, kiinteistövälittäjä Mira Kaskelin
Kyösti Vuorela, Ossi
Maria Urpalainen, Amor
Katri Sinkkonen, Destiny
Jukka Sinkkonen, Kärkkäinen
Anne Nurminen, toimittaja

Sirpa Salminen, joukoissa
Lyyli Aho, joukoissa
Kirsi Iiskola, joukoissa
Pirjo Vanhala, joukoissa
Inka Jokela, joukoissa
Mirja Nopanen, virkanainen
Meea Niemelä, joukoissa
Enni Moisio, joukoissa
Helmi Iiliäinen, joukoissa
Venla Lehikoinen, joukoissa
Sari Lehikoinen, joukoissa
Sami Jauho, joukoissa

 

Käsikirjoitus: Miska Vainonen

Sovitus ja ohjaus: Jalle Niemelä

Koreografia: Hilppa Lampi

Lavastuksen suunnittelu: Hanna Peräkylä

Musiikin sovitus ja harjoitus: Sami Viitalo

Puvustuksen suunnittelu: Mirja Nopanen ja työryhmä

Lavastuksen toteutus: Timo Rämä, Jukka Tapola ja Esko Kuoppamäki

Lavasteiden maalaus: Hanna Peräkylä ja työryhmä

Puvustuksen toteutus: Mirja Nopanen, Seija Jauho-Rämä ja Anne Mattila

Tarpeisto: Hanna Peräkylä ja Mirja Nopanen

Ääniajo: Mikko Rämä

Miksaus: Sami Viitalo

Käsiohjelma: Hoop

Käsiohjelman valokuvat: Jani Kiviranta

Kahvitus: Junkkari-Korvenkylän Martat, Muhniemen Martat ja Potikon Martat

Makkaranmyynti: Korven ja Kaukasuon Seudun Metsästysyhdistys ry ja Muhniemen Kaiku

Popcorn-myynti: Anjalan MLL (säävarauksella)

Liikenteenohjaus: Korvenkylän Jäykät

Lipunmyynti ovella: Korvenkylän Nuorisoseura ry

Tuottaja: Korvenkylän Nuorisoseura ry

 


Historia

Korvenkylän Nuorisoseura ry. perustettiin 7.1.1906. Kesäteatteritoiminnan lähtökohta nykyisessä muodossa oli Korven koulun lakkauttaminen 1993, minkä jälkeen koulu siirtyi kannatusyhdistyksen hallintaan. Vuonna 2000 rakennettiin ulkorakennukseen asianmukaiset pukeutumis- ja varastotilat. Katsomokaltevuutta parannettiin maansiirtotöillä ja katsomo rakennettiin jälleen uudestaan vuonna 2001.

 

Nykypäivä

Nuorisoseuran toiminnan pääpainoalue on tänä päivänä kesäteatteri. Vuosittain tuotamme yhden näytelmän, joissa on noin 15 esitystä. Tämän lisäksi järjestämme tanssi-, tanhu- ja näytelmä koulutusta. Tottakai ohjelmaan kuuluu retkiä, pikkujouluja ja ohjelmapalvelua sketsien muodossa.

Tutustu toimintaamme tästä

Yhteystiedot

Korvenkylän Nuorisoseura ry

Korventie 703, 46960 Muhniemi

info@korvenkylankesateatteri.fi

palaute@korvenkylankesateatteri.fi

Katso tarkemmat yhteystiedot tästä


© 2022 | Korvenkylän Kesäteatteri